MLL:n Lievestuoreen paikallisyhdistys
MLL Lievestuoreen paikallisyhdistys on toiminut vuodesta 1953 lähtien edistääkseen Lievestuoreen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia vapaaehtoisvoimin. Toimintamme on avointa kaikille ja olemme uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia.
Järjestämme Lievestuoreella mm. kaikille avoimia perhekahviloita, joissa lapset pääsevät leikkimään ja aikuiset keskustelemaan muiden paikallisten perheiden kanssa. Perhekahviloissa tarjoillaan pientä välipalaa maksutta.
Lisäksi toimintaamme kuuluu keväisin ja syksyisin järjestettävät kirpputori-tapahtumat. Yhdistyksen järjestämä Halloween-disco on ollut odotettu ja suosittu tapahtuma myös perheen pienimmille.
Näiden toimintojen lisäksi järjestämme muita tapahtumia ja tempauksia sekä yksin että yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Jäsenyys
MLL Lievestuoreen jäsenenä saat itsellesi ja perheellesi kivoja etuja. Jäsenenä tuet yhdistyksemme toimintaa paikallisten lasten ja perheiden hyväksi sekä pääset vaikuttamaan MLL:n toimintaan.
Jäsenmaksu on 25 €/vuosi. Alle 18-vuotiaat lapset ovat jäseniä ilmaiseksi.
Maksamalla jäsenmaksun vuosittain, on jäsenyytesi voimassa ja olet oikeutettu moniin jäsenetuihin niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Jäsenyys katkeaa jos jäsenmaksua ei ole maksettu kahteen vuoteen.
Lue lisää jäsenyydestä täältä:
https://www.mll.fi/tue-tyotamme/liity-jaseneksi/
Yhteystiedot
Lisätietoa MLL Lievestuoreen toiminnasta, tapahtumista ja jäseneduista löydät täältä:
Nettisivut: https://lievestuore.mll.fi
Facebook: https://www.facebook.com/mll.lievestuore
Sähköpostiosoite: lievestuoreen.yhdistys(a)mll.fi
Hallitus vuonna 2023
Anni Juntunen (puheenjohtaja)
Kirsi Häkkinen (varapj., keräys- ja varainhankintavastaava)
Saana Kalliokoski (sihteeri ja talousvastaava)
Marjaana Ahonen (jäsenvastaava)
Maiju Kettunen (tiedotusvastaava)
Anita Väänänen (tilastointivastaava)
Karoliina Kaarnakoski (perhekahvilavastaava)
Arja Tarvainen
Jos haluat päästä vaikuttamaan, mitä tapahtumia, paikallisia jäsenetuja ja muuta toimintaa MLL Lievestuore tarjoaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Lievestuoreella, niin laita sähköpostia. Otamme mielellämme vastaan myös mahdollisia kysymyksiä tai toiveita!
Kiinnostaako vapaaehtoistyö? Jos haluat autella yhdistystämme silloin tällöin kun sinulle sopii erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, lisäisimme sinut mielellämme vapaaehtoisille tarkoitettuun What’s App-ryhmään. Ole yhteydessä sähköpostilla: lievestuoreen.yhdistys(at)mll.fi